Blogi |30.11.2022
Benjamin Orlow: Käsiteluonnos moottoritiehankkeelle

Kuvataiteilija Benjamin Orlow kysyy julkisen taiteen blogissa, voisiko prosenttiperiaatetta laajentaa myös digitaaliseen tilaan.

Kulttuurin rahoituksen tulevaisuus pohdituttaa, kun Veikkauksen rakenteessa on tapahtumassa muutoksia. Samaan aikaan Säätiöt ja Rahastot ry on hiljattain julkaissut selvityksen, jonka mukaan kuntien tuki kulttuurille on vaarassa laskea. Taiteen prosenttiperiaate nousee jälleen erittäin ajankohtaiseksi taiteen rahoittamisen muodoksi.

Taiteessa prosenttiperiaatteella tarkoitetaan, että vähintään yksi prosentti rakennuskustannuksista käytetään taiteeseen. Tällä hetkellä prosenttiperiaate ei ole laki, tai edes sääntö, vaan pikemminkin suositus, johon Suomessa julkiset tahot kannustetaan käyttämään osaa rakennuskustannuksista taiteen tilaamiseen tai hankkimiseen. Olisi kannustettavaa, että valtio itse ottaisi käyttöön prosenttiperiaatteen samalla logiikalla, niin että valtion omiin hankkeisiin vähintään yksi prosentti rakennuskustannuksista käytettäisiin taiteeseen. Jos myös väyläviraston toiminta otettaisi mukaan, infrastruktuuri- ja tierakennushankkeet toisivat aivan erimittaisia kohderahoituksia ja lisäksi myös uusia sijoitusmahdollisuuksia julkiselle taiteelle.

Tämän lisäksi valtava potentiaali löytyisi, jos prosenttiperiaatteen soveltamista laajennettaisiin fyysisen rakentamisen ulkopuolelle, digitaaliseen tilaan. Esimerkiksi valtion digitaalisissa järjestelmähankkeissa voitaisiin avata portit digitaalisen taiteen tilausteoksiin, soveltaen jo olemassa olevaa veistoskilpailulogiikkaa digitaaliseen ja epämateriaaliseen taiteen kenttään.

Tämä loisi uusia työskentelymahdollisuuksia taiteilijoille ja laajentaisi ajatteluamme siitä, mitä ja missä julkinen taide voisi olla. 

Benjamin Orlow
Kuvataiteilija