Uutiset10.5.2021
Kuvassa huurtunut lasi, jonka molemmilla puolilla käsi etusormi ojossa.
Kuva: Pekka Suomäki

Hämeenlinnan Assi-sairaalan tuore taideohjelma sisältää sekä olemassa olevan taidekokoelman sijoittumisen uuteen sairaalaan, että uuden, pääasiassa rakenteisiin integroitavan taiteen kokonaisuuden.

Uusi Hämeenlinnaan rakentuva Ahveniston sairaala on saanut oman taideohjelman. Inhimillisen kohtaamisen hetki -niminen ohjelma sanoittaa Assi-sairaalan visiota taiteen keinoin. Ohjelman mukaan inhimilliset kohtaamiset ilmenevät sairaalaan toteutettavassa taiteessa eri tavoin, liittyen esimerkiksi odotustiloihin, hoitotoimenpiteisiin, ulkotiloihin toteutettavaan taiteeseen sekä sairaalatilojen orientoituvuuteen.

”Taiteella on tärkeä merkitys potilaiden, asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvoinnille ja se tukee tiloissa tapahtuvia kohtaamisia”, taidehankkeen koordinaattori Kirsi Pitkänen kuvailee.

Taideohjelmalla tarkoitetaan kohdetta varten laadittua taiteen suunnitelmaa ja toimintaperiaatetta, jossa määritellään, miten kohteeseen toteutetaan taidetta, miten taidehankinnat rahoitetaan ja kuinka osapuolten välinen yhteistyö toteutetaan.

”Sairaalassa taiteen tehtävä on antaa toivoa, tukea kuntoutumista ja lisätä elämänlaatua. Taiteen avulla on mahdollisuus luoda mielelle ja ajatuksille tilaa.”


Taidetta niin kokoelmasta kuin arkkitehtuuriin integroimalla

Assi-sairaalan taideohjelma sisältää sekä olemassa olevan taidekokoelman sijoittumisen uuteen sairaalaan, että uuden, pääasiassa rakenteisiin integroitavan taiteen kokonaisuuden. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirillä on noin 440 taideteoksen kokoelma, joka sijoitetaan soveltuvin osin uuteen sairaalaan. Sairaalan on tarkoitus valmistua vuonna 2026.

Kokoelman lisäksi Ahveniston sairaalaan hankitaan uutta taidetta integroimalla se rakennuksen arkkitehtuuriin. Uuden taiteen sijoittumista esitetään pääasiassa tiloihin, joissa tapahtuu paljon kohtaamisia, oleskelua ja odottamista, ja jotka ovat mahdollisimman monen ihmisen saavutettavissa.

”Taide viedään rakennushankkeeseen yhtenä suunnittelun osana tiiviisti sairaalan arkkitehtuuriin nivoutuen. Taide muodostaa olennaisen osan muuta suunnittelua”, Kirsi Pitkänen sanoo.
 

Kaksi ensimmäistä taidehankintaa käynnistyy portfoliohaulla

 Samanaikaisesti taideohjelman julkistamisen kanssa käynnistyy kaksi ensimmäistä taidehankintaa, jotka toteutetaan avoimen portfoliohaun ja rinnakkaisen luonnostilauksen yhdistelmällä. Toinen käynnistyvistä taidehankinnoista tullaan toteuttamaan rakennuksen julkisivun betonielementteihin. Toinen taidehankinta, mediataideteos, sijoitetaan lasten yksikön hoitotiloihin.

Taideohjelma ja käynnistyvien taidehankintojen hakuohjeet Assin verkkosivuilla.