Päättynyt kilpailu30.8.2023

Satakunnankadun kiertoliittymään toteutetaan taideteos Tampereen kaupungin ja Tampereen Teknillisen Seuran yhteistilauksena. Taiteilija valitaan avoimen portfoliohaun ja rinnakkaisen luonnostilauksen kautta.

Tampereen Satakunnankadun, Lapintien ja Rongankadun liikennevaloristeyksen tilalle toteutetaan kiertoliittymä, jonka keskelle tai läheisyyteen toteutetaan taideteos teemalla ”Tekniikan ja teollisuuden Tampere”. Tampereen taidemuseo avaa kaikille Suomessa toimiville ammattikuvataiteilijoille portfoliohaun, johon ilmoittautuneiden joukosta valitaan kolme taiteilijaa suunnittelemaan tulevaa teosta. Portfoliohaku aukeaa 30.8.2023 ja päättyy 25.9.2023 klo 12.

Portfoliohaun kautta valitut taiteilijat suunnittelevat rinnakkaisessa luonnostilauksessa kiertoliittymään tai sen läheisyyteen taideteoksen, jonka toivotaan lisäävän paikan viihtyisyyttä, kunnioittavan ja inspiroituvan arvokkaasta kulttuuriympäristöstä sekä huomioivan kiertoliittymän määrittämät turvallisuusseikat. Teoksen rahoittaa osittain Tampereen Teknillinen Seura, joka täyttää tänä vuonna 130 vuotta.

Päätöksen rinnakkaiseen luonnostehtävään valituista taiteilijoista ja toteutettavasta teoksesta tekee hankkeeseen nimetty valintatyöryhmä. Taiteilijavalinnat tehdään lokakuun aikana, jonka jälkeen valitut taiteilijat pääsevät laatiman luonnoksia.

Tutustu ja osallistu portfoliohakuun tämän linkin kautta: https://freizimmer.fi/avoin-portfoliohaku-tekniikan-ja-teollisuuden-tampere/


Lisätietoja:
Taidekoordinaattori Heini Orell 
heini.orell@freizimmer.fi 
044-971 5158
Frei Zimmer oy