Uutiset13.9.2022
Jasmin Anoschkin, Satunnaislajikkeiden synty, 2022. © Paula Virta / EMMA

Espoon ensimmäinen perhekeskus on hiljattain avautunut Espoon keskuksessa. Espoon kaupunki tilasi taidekokonaisuuden EMMA – Espoon modernin taiteen museolta perhekeskuksen rakenteilla oleviin tiloihin.

 

Espoon keskuksen perhekeskuksessa voi nyt nähdä runsaasti suomalaisten taiteilijoiden teoksia eri aikakausilta. EMMAn kuratoima kokonaisuus sisältää 44 teosta Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta sekä uuden perhekeskukseen suunnitellun teoksen, jonka on valmistanut taiteilija Jasmin Anoschkin.

Taidetta on sijoiteltu perhekeskuksen jokaiseen kerrokseen.

”Espoon keskuksen perhekeskus kokoaa yhteen ihmisiä, perheitä, aikuisia ja lapsia hyvin erilaisista elämäntilanteista ja kulttuuritaustoista. Siksi onkin ollut erityisen arvokasta kuratoida tämä taidekokonaisuus uuteen perhekeskukseen,” kuraattori ja EMMAn amanuenssi Laura Eweis kertoo.

Kuratoinnin lähtökohtana on ollut tilojen viihtyisyyden lisääminen sekä hyvän mielen tuottaminen keskuksen käyttäjille. Ripustukseen on valittu teoksia, joiden aiheissa korostuvat vahvat värit sekä luonto-, eläin- ja kasviaiheet. Teosvalinnat on tehty yhteistyössä EMMAn asiantuntijoiden ja perhekeskuksen työntekijöiden kanssa. Tärkeänä tekijänä teosten sijoittelussa on ollut myös perhekeskuksen toimintojen eri kerrokset.

”Perhekeskuksen taideprojektilla on tärkeä tehtävä tuoda taide osaksi julkisia tiloja, joissa asiakkaamme liikkuvat. Perhekeskuksessa nähtävä taide voi olla joillekin asiakkaille ensimmäinen kosketus taiteisiin tai herättää kiinnostuksen taiteita kohtaan. Taide on universaalia. Yhdelle se voi tuoda lohtua tai antaa voimaa vaikeuksien keskelle ja toiselle toimia voimaannuttavana elementtinä, herättää iloa, rakkautta tai uteliaisuutta”, toteaa terveydenhoidon asiantuntija Minna Eväsoja Espoon kaupungilta.

Perhekeskuksen sisääntuloaulassa kävijän vastaanottaa kuvanveistäjä Jasmin Anoschkinin uusi teos Satunnaislajikkeiden synty. Aulan seinälle rakennettu leikkisä teos koostuu kirjavasta joukosta erilaisia keramiikasta valmistettuja olentoja. Yhteistä olennoille on se, että ne elävät teoksessa sopusoinnussa keskenään ja pitävät hauskaa. Jasmin Anoschkin valittiin tilausteoksen tekijäksi yhdessä perhekeskuksen henkilökunnan kanssa. Teos ottaa aulan korkean tilan haltuunsa ja saa katsojien mielikuvituksen liikkeelle.

Eeva-Leena Eklundin maalaus perhekeskuksen odotusaulassa
Eeva-Leena Eklund, Holiday (Timantti II), 2020. © Paula Virta / EMMA

Perhekeskuksen taidekokonaisuus sisältää teoksia Saastamoisen säätiön taidekokoelman taiteilijoilta Eeva-Leena Eklund, Erik Granfelt, Reijo Hukkanen, Kirsi Jokelainen, Auli Järvelä, Johanna Koistinen, Inari Krohn, Pirkko Lepistö, Leena Nio, Mikko Oinonen, Outi Pienimäki, Per Stenius, Marja-Terttu Pitkänen, Jenni Rope, Tuomo Saali, Risto Suomi, Kirsi Tapper, Katja Tukiainen, Sinikka Tuominen, Reijo Viljanen, Veikko Vionoja ja Jim Wichmann. Teoksissa yhdistyvät ilo, valo ja lapsuuden eri teemat.

Tämän kokonaisuuden myötä perhekeskuksessa on tällä hetkellä suurin julkisessa tilassa esillä oleva kokonaisuus Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta EMMAn ulkopuolella.