Yleinen taloustilanne ja valtion leikkaukset ovat hidastaneet julkisen taiteen hankkeita etenkin muuttotappiokunnissa. Haasteista huolimatta julkisen taiteen arvostus on kasvussa, mikä näkyy entistä kunnianhimoisempina taideohjelmina.
Kirjoittaja: Laura Iisalo
Julkisen taiteen rahoitus poikkeaa monista muista taiteenaloista. Sen kustannukset lasketaan useimmiten prosenttiperiaatteen mukaan osaksi uudisrakennushankkeen kokonaiskustannuksia, joista vastaa kunta, kaupunki tai yksityinen rakennuttaja. Vakiintuneista rahoituskäytännöistä huolimatta julkinen taide ei ole säästynyt taloudelliselta taantumalta ja valtion leikkausilta.
Taiteen edistämiskeskus on vuodesta 2014 lähtien jakanut prosenttiperiaatteen valtionavustuksia, joilla on tuettu uusia julkisen taiteen hankkeita. Vielä viime vuonna avustusta jaettiin 500 000 euron edestä, jolla avustettiin neljäätoista hanketta. Tänä vuonna määrärahasta on luovuttu, eikä tietoa sen palautumisesta ole.
Leikkaukset vaikeuttavat uusien hankkeiden aloittamista ja lisäävät rahoituspainetta kuntasektorilla. Vielä laajempi vaikutus on rakennusalan pitkään jatkuneilla vaikeuksilla, jotka näkyvät julkisessa taiteessa parin vuoden viiveellä.
”Tilanne on kiristynyt, mutta paljon tapahtuu edelleen. Kriisitilanteessa ei siis olla, mutta taidetta ei enää voida pitää automaattisena tai itsestään selvänä osana hankkeita. Kun keskustelu siirtyy budjetteihin ja euroihin, yhä useammin joudutaan pohtimaan, riittävätkö resurssit myös taiteelle”, toteaa Taiteen edistämiskeskuksen taiteen rahoitusyksikön päällikkö Henri Terho.
Julkisen taiteen kannatus on kasvussa
Vaikka taloudellinen epävarmuus jatkuu, Terhon mukaan julkisen taiteen yleisnäkymä ei näyttäydy synkkänä. Taiteen edistämiskeskuksen selvityksen mukaan kuntien sitoutuminen julkisen taiteen rahoittamiseen on pysynyt vakaana. Vuoteen 2023 mennessä 89 kuntaa, eli 31 % kaikista Suomen kunnista, on tehnyt prosenttiperiaatetta koskevan periaatepäätöksen, tai soveltanut sitä rakentamiseen liittyvissä hankkeissa.
Samaan aikaan ymmärrys julkisen taiteen merkityksestä osana kaupunkisuunnittelua on kasvanut ja Taiteen edistämiskeskuksen teettämän selvityksen mukaan jo 77 % suomalaisista haluaa taidetta arkiympäristöihinsä. Myönteinen suhtautuminen voi vahvistaa julkisen taiteen yhteiskunnallista merkitystä ja asemaa – mikäli se osataan kääntää konkreettisiksi päätöksiksi.
Uudet hankkeet kuten vastavalmistunut monitoimijatalo Wintteri Uudessakaupungissa, Vantaan ratikan taidehanke, Tikkurilan asema-aukion teossarja ja Hämeenlinnaan valmistunut Kanta-Hämeen keskussairaalan uudisrakennus Assi kertovat Terhon mukaan kunnianhimosta julkisen taiteen saralla.
”Perusvire on, että julkiseen taiteeseen suhtaudutaan vakavasti, ja se nähdään tärkeänä osana rakennettua ympäristöä. Samalla on opittu yhä paremmin tunnistamaan, miten nykytaiteen ilmiöt ja trendit voivat olla osa julkista tilaa ennakkoluulottomasti ja rohkeasti”, Terho toteaa.
Kritiikki kuuluu asiaan
Julkisen taiteen hankkeet ovat alttiita myös kritiikille. Esimerkiksi Assi-sairaalan julkisen taiteen kokonaisuus herätti laajaa keskustelua Ylen uutisoitua hankkeen hintalapusta. Taiteeseen käytetty budjetti oli 0,2 prosenttia sairaalan kokonaiskustannuksista ja piti sisällään sairaalan lähes 300 taidekokoelmaan kuuluvan teoksen kunnostuksen sekä uudelleensijoituksen, taidekoordinoinnin ja uudet teokset, joita hankittiin seitsemältä taiteilijalta. Siitä huolimatta 800 000 euron taideinvestointi oli monelle uutisten seuraajalle liikaa.
Myös osa teosvalinnoista synnytti yleisössä eriäviä mielipiteitä. Tuula Närhisen sairaalan julkisivuun toteuttama valokuvapohjainen teossarja Tervetulijat aiheutti somekohun, koska teoskokonaisuutta pidettiin liian pelottavana. Assi-sairaalan teoskoordinoinnista vastanneen Kirsi Pitkäsen mielestä kritiikki kuuluu asiaan.
”Närhisen teoksen inspiraatio sai alkunsa varjokuvista, jotka ovat yksi ikiaikaisimmista mielikuvituksen lähteistä. Julkinen taide on kuitenkin altis arvostelulle, eikä kaikkia voi eikä tarvitse miellyttää. Halusimme pyrkiä irti liian dekoratiivisesta, hajuttomasta ja mauttomasta taiteesta. Se näkyy vahvoina mielipiteinä”, hän toteaa.
Pitkänen on työskennellyt taidekonsulttina erilaisissa rakennushankkeissa vuodesta 2015 ja Assi-sairaalan taideohjelman parissa syksystä 2019. Pitkästä kokemuksesta huolimatta kuntien heikko taloustilanne on viime vuosina näkynyt myös Pitkäsen työtilanteessa.
”Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet katastrofaalisia ja vasta nyt näköpiirissä on pientä elpymistä. Käytännössä kaikki rakentaminen on mennyt jäihin ja kunnat investoivat vähemmän taiteeseen. Jos tontteja ei myydä eikä asuntoja rakenneta, julkinen taide pysähtyy”, hän toteaa.
Taide jättää jälkiä kaupunkikuvaan
Helsinki on yksi niistä kaupungeista, joissa julkinen taide ei ole kärsinyt viime vuosien talouskurimuksesta – päinvastoin. Kaupunki rakentaa edelleen paljon ja viimeisen vajaan 10 vuoden aikana vuotuisten julkisen taiteen hankkeiden määrä on nelinkertaistunut.
Gunzi Holmström: Pimeydestä kauas suureen siniseen, 2025. Helsinki Biennaali 8.6.–21.9.2025, Vallisaari.Kuva: HAM / Helsinki Biennaali / Sonja Hyytiäinen
Helsingin uusimman kaupunkistrategian myötä prosenttirahoitukseen kuulumattomat määrärahat päätettiin kaksinkertaistaa. Rahoituksella katetaan keskimäärin yhden hankkeen kustannukset vuosittain ja sillä maksetaan myös julkisen taiteen korjausinvestoinnit. Summa ei ole suuri, mutta se kertoo julkisen taiteen merkityksen ymmärtämisestä.
”Kaupunkisuunnittelijoiden ja rakentamisen asiantuntijoiden tietoisuus on kasvanut ja taidetta on yhä useammin muistettu budjetoida investointisuunnitelmiin viime vuosina. Julkinen taide nähdään investointina ja tärkeänä osana kaupunkikehitystä. Sitä halutaan kohdistaa myös alueille, joissa taidetta ei ennestään ole”, toteaa HAMin julkisen taiteen päällikkö Taru Tappola.
Viime vuosina HAM on keskittänyt julkisen taiteen hankintoja erityisesti Helsinki Biennaalin yhteyteen. Gunzi Holmströmin pronssiveistoksesta ja ääni-installaatiosta koostuva Sieni ja Sara Bjarlandin Rantautuminen ovat esimerkkejä teoksista, jotka pyritään kansainvälisen taidetapahtuman päätyttyä sijoittamaan pysyvästi kaupunkiin.
Julkisen taiteen hankinta- ja toteutusprosessit ovat pitkiä ja teokset jäävät katukuvaan vuosikymmeniksi. Siksi päätöksiä tehtäessä on tärkeää pohtia, millainen taide on kiinnostavaa ja relevanttia myös tulevaisuudessa, Tappola toteaa.
”Julkisessa taiteessa näkyy ajan henki ja se auttaa hahmottamaan aikakauden näkymiä. Tulevaisuudessa nähdään, olemmeko onnistuneet tilaamaan teoksia kiinnostavilta ja relevanteilta taiteilijoilta, vai jäikö jotain puuttumaan.”
Kirjoittaja:
Laura Iisalo on vapaa kirjoittaja, valokuvaaja ja kuvataiteilija. Hän kirjoittaa pääasiassa taiteesta ja kulttuurista sekä niihin liittyvistä ihmisistä ja ilmiöistä.
Teksti on osa Julkisen taiteen vuosikatsausta 2025.