Uutiset25.6.2023
Harmaa kirjan kansi, jossa oranssilla teksti Unfolding public art

Uusi teos kysyy, mikä on julkisen taidekokoelman rooli yliopistossa.

Aalto-yliopisto on julkaissut uuden julkista taidetta käsittelevän teoksen. Teos sisältää artikkeleita ja listaa kaikki vuosina 2017-2023 Aalto-yliopistoon valmistuneet uudet julkisen taiteen teokset. Kirjan on toimittanut yliopiston taiteen ja näyttelyiden päällikkö Outi Turpeinen.

Kirja on luettavissa maksutta sähköisenä versiona ja tilattavissa kovakantisena versiona täällä

Aalto-yliopiston kampuksen rakennuksissa ja ulkoalueilla olevat taideteokset muodostavat kattavan taidekokoelman. Aalto-yliopisto on pysyvästi sitoutunut prosenttiperiaatteen käyttöön vuodesta 2017 lähtien.

Taidekokoelman uusin osa Engineering Materials julkistettiin toukokuun lopulla osana yliopiston julkisen taiteen seminaaria. Uusimpina julkisen taiteen teoksina yliopistolla on esimerkiksi Antti LaitisenAnssi Kasitonnin, Kaisaleena HalisenAnna Rikkisen sekä Kristiina Uusitalon teoksia

Tulevien Marsio- ja Otakaari 2B-rakennusten teosten taiteilijat julkistettiin kesäkuussa: he ovat Laura KönönenMaija Luutonen sekä Baptiste Debombourg.