Päättynyt kilpailu22.6.2022

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri järjestää avoimen, yksivaiheisen taidekilpailun Hämeenlinnan Ahveniston sairaalaan sijoittuvasta julkisesta taiteesta ja kutsuu Suomessa pysyvästi asuvia kuvataiteilijoita ottamaan osaa kilpailuun, jolla haetaan toteutuskelpoisia ideoita sairaalan pääaulaan ja sisäänkäynteihin sijoittuvaksi julkiseksi taideteokseksi.

Kilpailun tavoitteet

Kilpailun tavoitteena on hankkia yksi pysyvä taideteos tai taideteosten kokonaisuus Hämeenlinnan Ahveniston sairaalan pääaulan ilmatilaan. Tämän lisäksi taiteen tulee ilmetä myös Ahvenistontien sekä ensiavun & päivystyksen sisäänkäyntien yhteydessä. Pääaula on kuitenkin ensisijainen sijoittumispaikka. Rakennusmassa on suuri, jota vasten taide voi tarjota inhimillisen, käsinkosketeltavan ja helposti lähestyttävän tason. Taidehankinnalta edellytetään, että moniosainen teos muodostaa kokonaisuuden, joka voi ilmetä visuaalisena, materiaalisena tai temaattisena ja siihen voi toivotaan liitettävän tarinallisuutta ja yllätyksellisyyttä. Toteutettavan teoksen tulee olla näkyvissä kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Tavoitteena on löytää visuaalisesti näyttävä, kustannustehokas ja elinkaareltaan kestävä ehdotus. Teoksen tulisi olla mahdollisimman huoltovapaa.

Assin taideohjelman teema on Inhimillisen kohtaamisen hetki

Assin pääteemaksi on nostettu maailman inhimillisin sairaala ja taideohjelman teemana on Inhimillisen kohtaamisen hetki. Taiteen avulla on mahdollisuus luoda mielelle ja ajatuksille tilaa. Luoda hetkiä, jotka mahdollistavat kohtaamisen, jotka tekevät ajasta inhimillisemmän. Rakenteisiin integroitava taide tukee mm. tilojen orientoituvuutta, viihtyisyyttä ja tunteiden kokemisen moninaisuutta. Taidekilpailussa mainitut paikat sijoittuvat Assin taideohjelmassa esiteltyyn Vastaanottamisen hetkeen, joka keskittyy miettimään ratkaisuja siihen, kuinka kohdata ja vastaanottaa ihminen inhimillisesti ja ihmisen mittakaavan mukaisesti suhteessa suureen rakennusmassaan.

Kilpailualueen kuvaus

Sairaalan sisäänkäynnit ja pääaula ovat paikkoja, jotka vastaanottavat ihmisen ja luovat ensivaikutelman sisäänkäyntiä lähestyville. Sairaalaan saapumiseen saattaa liittyä monenlaisia tunnetiloja johtuen esimerkiksi toimenpiteistä tai tutkimuksista, joita sairaalassa tehdään. Taiteen kautta on mahdollista tehdä ensivaikutelmasta inhimillinen ja tehdä pääsisäänkäynnistä visuaalisesti näkyvämpi ja tunnistettavampi. Pääsisäänkäynnin yhteydessä oleva pääaula on tunnistettu merkittävimmäksi taiteen sijaintipaikaksi Assissa. Pääaulassa erityisesti ilmatila muodostaa tilallisen kokonaisuuden, jolloin teosta on mahdollista tarkastella niin ulko- kuin sisätiloissa, mutta myös kahdessa kerroksessa. Teoksen tulisikin ilmentää vahvaa tilallisuutta ja teoksen monipuolista tarkastelua eri kuvakulmista.

Taideteoksen kokonaisbudjetti, palkinnot ja aikataulu

Taideteoksen toteuttamiseen on varattu enimmillään 90 000 €. Hinnan tulee kattaa taideteoksen suunnittelun, toteutuksen ja materiaalikustannukset aliurakoineen. Kilpailun palkinnot jaetaan seuraavasti: 1. palkinto 6 000 €, 2. palkinto 4 000 €, 3. palkinto 2 000 € sekä yksi yleisön suosikki 500 € . Kilpailuaika alkaa 22.6.2022 ja päättyy 25.11.2022.

Yleisöäänestys järjestetään vuoden 2023 alussa. Yleisöäänestyksen tarkemmasta ajankohdasta tiedotetaan hankkeen verkkosivuilla. Kilpailu pyritään ratkaisemaan helmikuuhun 2023 mennessä. Teoksen toteuttaminen yhteensovitetaan muun rakentamisen aikatauluihin. Taideteoksen toteutussuunnittelu alkaa välittömästi kilpailun ratkettua. Teoksen tulee olla valmiina viimeistään 2024.

Lopullisen teoksen tilaamisesta päättää Kanta-Hämeen hyvinvointialueen hallintosäännön mukaisesti hyvinvointialueen johtaja tai hänen määräämänsä henkilö, jolla on oikeus tilata yksi tai useampi teos minkä tahansa kilpailussa palkitun luonnoksen pohjalta.

Assin taideohjelma on luettavissa osoitteessa: https://ahvenistonsairaala.fi/wp-content/uploads/2021/05/Ahveniston-sairaalan-taideohjelma.pdf

Kilpailussa noudatetaan tätä kilpailuohjelmaa ja Suomen Taiteilijaseuran kilpailusääntöjä tässä etusijajärjestyksessä. Järjestäjä ja Suomen Taiteilijaseura ovat hyväksyneet tämän kilpailuohjelman liiteasiakirjoineen.

Lisätiedot ja kilpailuohjelma liitteineen löytyvät Assi-hankkeen sivuilla osoitteessa: https://ahvenistonsairaala.fi/taide/