Uutiset14.3.2022
Simo Ripatti, Pieni osa
Simo Ripatti, Pieni osa

Hyria etsi uudelle Kruunu-kampukselle julkista taideteosta rinnakkaisen luonnostilauksen periaatteella yhteistyössä Suomen Taiteilijaseuran ja Hyvinkään taidemuseon kanssa.

Hyrian Kruunu-kampuksen taideteoksen toteuttajaksi valittiin janakkalalainen kuvataiteilija Simo Ripatti

Ripatti toteuttaa syksyllä valmistuvalle kampukselle Pieni osa -teoksen. Se on kokonaisuus, jonka muodostavat pronssivaluna toteutettava veistososa sekä sen varjoa kuvaava seinämaalaus. Veistososuuteen kuuluu noin viisi vaihtelevan kokoista lahoavaa puuntynkää esittävää maalattua ja patinoitua pronssiosaa.

Seinälle maalattavaan puiden varjoja kuvaavaan osaan lisätään kuusitiaisen varjo. Tämä pieni yksityiskohta houkuttelee katsojaa etsimään lintua veistososan oksalta.

”Teosehdotus perustuu ihmisen koko elämän ajan muodostuvaan ajatusmaailman kehittymiseen. Opiskeluaika kattaa pienen, joskin erittäin tärkeän osan siitä. Sama koskee ympäristön muuttumista suuremmassa mittakaavassa, yksi sukupolvi ei todista maailman muutoksen kokonaisuutta, vain pienen osan siitä. Teosehdotuksen voi katsoa kuvaavan tällaista hidasta muutosta, jossa muuttuneesta tilanteesta tulee vaivihkaa aina uusi perustaso”, Ripatti avaa teoksena taustoja.

Hyrian Kruunu-kampuksen taidehanketta ohjasi monialainen taidetyöryhmä, joka valitsi lokakuussa 2021 taiteilijat, joilta tilattiin teosluonnokset. Rinnakkaiseen luonnostilaukseen osallistuivat Ripatin ohella taiteilijat Meri Peura ja Ilmari Gryta. Taidetyöryhmä piti luonnosehdotuksia erittäin korkeatasoisina, laadukkaina ja toteutuskelpoisina. Kampusympäristö oli huomioitu teosten aiheissa ja materiaaleissa erinomaisesti.

Taidetyöryhmä piti erityisesti Simo Ripatin Pieni osa -teosehdotuksen monimuotoisuudesta, tilallisuudesta, kerroksellisuudesta, herkkyydestä sekä siitä, että taiteilijan teos antaa tilaa katsojan omille tulkinnoille ja ajatuksille ja kestää aikaa.

-Lisäksi Ripatin ehdotuksessa korostuu hyvin vihreä siirtymä -teema, joka istuu hyrialaiseen ajatteluun kuin nenä päähän, Hyrian toimitusjohtaja Pekka Vaittinen tähdentää.

Merkittävää taidehankkeen toteutumisessa on Taiteen edistämiskeskus Taiken Hyrialle myöntämä avustus, joka kattaa lähes puolet hankkeen 130 000 euron kokonaisbudjetista. Avustus on suurin Taiken vuonna 2021 myöntämä avustus rakennetun ympäristön taiteelle.

Ripatin Pieni osa -teos valmistuu Kruunu-kampukselle loka–marraskuussa 2022.