Uutiset1.9.2021
Välittäjä, Kirsi Kaulanen

Presidentti Mauno Koiviston muistomerkkikilpailun ensimmäisen palkinnon on voittanut kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen teosehdotuksellaan Välittäjä. Taiteellisesti korkeatasoiseen kilpailuun saapui 110 hyväksyttyä teosehdotusta. Kilpailussa jaettiin kolme palkintosijaa ja kolmelle myönnettiin tunnustuspalkinto.

Kilpailuun saapuneet teosehdotukset edustavat erilaisia taidesuuntauksia, tyylejä ja taiteellisen ilmaisun tapoja. Palkintolautakunta päättikin palkinta hyvin erilaisia kilpailutöitä.

Ensimmäisen palkinnon voittanut Kirsi Kaulasen teosehdotus Välittäjä on materiaaliltaan kiillotettua ruostumatonta terästä. Muistomerkkiehdotus sijoittuu Pikkuparlamentin puiston läpi kulkevan käytävän molemmin puolin. Ensimmäinen palkinto on arvoltaan 20 000 euroa.

Palkintolautakunta toteaa perusteluissaan, että teos heijastaa Suomen maantieteellistä asemaa idän ja lännen välissä ja presidentti Mauno Koiviston roolia yhteistyön rakentajana.

”Välittäjä tuo uudenlaisen keveämmän näkökulman perinteisiin presidenttimuistomerkkeihin. Tilallisena ja vuorovaikutteisena teoksena se heijastaa tämän päivän nykytaidetta ja tuo kiinnostavan lisän julkisen taiteen kenttään ja kaupunkikuvaan. Se on ainutlaatuinen teos myös kansainvälisessä mittakaavassa.”

Kilpailun toinen palkinto, arvoltaan 15 000 euroa, myönnettiin Matti Vesasen teosehdotukselle Hitaalla tiellä. Kolmannen palkinnon, 10 000 euroa, voitti Pauno Pohjolaisen teosehdotus Sillanrakentaja.

Tunnustuspalkinto, arvoltaan 3 333 euroa myönnettiiin teosehdotuksille Fundeerauksia (Markus Kåhre), Sanat (Nestori Syrjälä) ja Satamajätkä fundeeraamass(Anssi Pulkkinen). Tunnustuspalkinnoilla palkintolautakunta halusi nostaa esiin uudenlaisia lähestymistapoja muistomerkkitaiteen uudistamiseksi.

Palkintolautakuntaan kuuluivat presidentti Mauno Koiviston muistomerkkitoimikunta sekä kaksi Suomen Taiteilijaseuran nimeämää taiteilijajäsentä, Kaarina Kaikkonen ja Antti Tanttu. Muistomerkkitoimikunnan puheenjohtajana toimii entinen pääministeri Paavo Lipponen.

Presidentti Mauno Koiviston muistomerkki on tarkoitus toteuttaa ensimmäisen palkinnon voittaneen teosehdotuksen pohjalta. Tavoitteena on, että muistomerkki on valmis ja asennettu paikalleen Pikkuparlamentin puistoon 25.11.2023, kun presidentti Koiviston syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta.

Muistomerkkikilpailun kuudesta palkitusta teosehdotuksesta on esillä pienoismalleja ja kuvia Helsingin keskustakirjasto Oodissa 1.–15. syyskuuta. Kaikki kilpailuteokset ovat esillä myös virtuaalinäyttelyssä verkossa.