Uutiset6.2.2019

Lahden kaupungin ensimmäinen taideohjelma on valmistunut Ranta-Kartanon alueelle. Tavoitteena on ohjata taiteen sijoit­tumista pitkäjänteisesti alueella kaavoitusvaiheesta aina toteutukseen asti.

Uudelle Ranta-Kartanon alueelle jo suunnitteluvaiheessa tehdyn taideohjelman avulla taide ja muotoilu pyritään saamaan luontevaksi osaksi rakentamista. Taideohjelman rahoituksesta ei vielä ole tehty päätöksiä. Ohjelmaan on koottu ehdotuksia taiteen paikoiksi ja teemoiksi, mutta taideteokset ja niiden toteutus suunnitellaan erikseen.

Suomen Taiteilijaseuran vuonna 2016 teettämä kyselytutkimuksen mukaan 80% lahtelaisista haluaisi kaupunkiin enemmän asuinalueita ja asuintaloja, joissa on panostettu laadukkaaseen arkkitehtuuriin ja julkisen taiteeseen. Taiteen nähtiin myös parantavan asuinalueiden viihtyisyyttä ja turvallisuutta.

Taideohjelma tilattiin Berry Creative Oy:ltä. Työtä ohjasi kaupungin sisäinen työryhmä sekä Taiteen edistämiskeskuksen edustajana läänintaiteilija Elisa Lientola.