Blogi |25.3.2022

Suomen Kuvanveistäjäliiton toiminnanjohtaja Tiina Veräjänkorva on työskennellyt julkisen taiteen parissa pitkään. Hän kirjoittaa julkisen taiteen blogissa, miksi tutkimustietoa tarvitaan lisää julkisen taiteen kentälle, ja mitä parhaillaan tehdään asian eteen. Entä miten taiteilijoiden kokemuksia voidaan hyödyntää alan kehittämisessä?

Julkisen taiteen kentältä on yllättävän vähän tutkimustietoa. Yhä useampi taiteilija tekee julkista taidetta ainakin jossain vaiheessa uraansa. Erilaiset julkisen taiteen hankkeet jatkavat määrällistä kasvuaan ja teosten hankintaan ja taiteilijoiden valintaan johtaa monenlaisia polkuja.

Taiteilijalle julkisen taiteen tilaus on hieno mahdollisuus toteuttaa teoksiaan julkisesti esille, saada toimeentuloa ja myös avata ympäristöömme uusia näkökulmia. Teosten toteutukseen liittyy useita prosesseja, lähtien kustannusarvioista ja sopimuksista teoksen valmistuksen kautta teoksen pystyttämiseen ja huoltoon. 

Julkiseen teoshankkeeseen liittyviä ohjeita, asiantuntemusta ja tietoa kehitetään koko ajan, mutta miten voisimme hyödyntää itse taiteilijoiden kokemuksia julkisen taiteen prosessien ja hyvien käytäntöjen kehittämisessä? Kuinka paljon julkinen taide työllistää taiteilijoita ja miten se vaikuttaa heidän tulonmuodostukseensa? Miten kehitämme yhteistyötä toimialan sisällä?

Muun muassa näihin kysymyksiin keräämme nyt parhaillaan tietoa kuvataiteilijoille suunnatulla kyselyllä (linkki kyselyyn). Hanke lähti liikkeelle Suomen Kuvanveistäjäliiton aloitteesta ja se laadittiin yhteistyössä Suomen Taiteilijaseuran, Taiken, Frame Contemporary Art Finlandin, Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen ja Taideyliopiston kanssa. 

Nyt käynnissä olevassa ensimmäisessä kyselyssä kerätään taiteilijoilta laadullista ja määrällistä tietoa julkisen taiteen tekemisestä vuodelta 2021. Jotta saadut tiedot tuottavat vertailukelpousta materiaalia, kyselystä muokataan jatkossa kevyempi, määräajoin toistettava kyselytyökalu.

Hankkeen esisuunnitelman ja kyselyn on laatinut ohjausryhmän toiveiden pohjalta Katri Salmenoja, joka myös laatii kyselyn yhteenvedon ja analyysin.

Toivottavasti mahdollisimman moni taiteilija vastaa tähän uraauurtavaan kyselyyn ja auttaa vastauksillaan kehittämään julkisen taiteen prosesseja. Kiitän jo omasta puolestani kaikkia vastaajia, kyselyn rahoittajia, ohjausryhmää ja Katri Salmenojaa kyselyn tekemisestä.

Toivon, että tieto taiteilijoiden kokemuksista auttaa kehittämään julkisen taiteen prosesseja yhä paremmiksi.


Tiina Veräjänkorva
Suomen Kuvanveistäjäliiton toiminnanjohtaja