Uutiset5.12.2019

Muhoksen kunnassa prosenttiperiaate otettiin käyttöön valtuuston päätöksellä toukokuussa 2019, ja Riikka Keräsen teos on ensimmäinen prosenttiperiaatteella toteutettu taidehankinta.

Muhoksen Lukion prosenttitaideteoksen tekijäksi on valittu kuvataiteilija Riikka Keränen. Keränen asuu ja työskentelee Ristijärvellä, Kainuussa. Muhoksen kunnassa prosenttiperiaate otettiin käyttöön valtuuston päätöksellä toukokuussa 2019, ja Keräsen teos on ensimmäinen prosenttiperiaatteella toteutettu taidehankinta.

Muhoksen kunnan prosenttitaiteen periaatetta käytetään harkinnanvaraisesti kunnan omissa rakennushankkeissa ja se kehottaa ja ohjeistaa myös kuntaan rakentavia yksityisiä rakennuttajia prosenttiperiaatteen käyttöön. Tavoitteena on, että yksi prosentti rakennushankkeen budjetista käytetään taiteeseen. Prosenttiperiaatetta pyritään toteuttamaan myös kunnan kaavoituspäätöksissä ja sitä voidaan käyttää ohjeistuksena mm. tontinluovutuksen yhteydessä. Muhoksen kunta tarjoaa taideasiantuntijan avustusta hankkeiden eteenpäinviemisessä. Prosenttitaiteen periaatetta sovelletaan niin uudisrakentamiseen, peruskorjauksiin ja täydennysrakentamiseen kuin infrarakentamiseen.

Muhoksen kunnan kuvauksen mukaan lukion aulaan sijoittuvan Riikka Keräsen teoksen muotokieli on ajaton, ja teoksessa on mukana leikkisyyttä, joka toimii hyvin rakennetussa ympäristössä. Keräsen työskentely pohjautuu materiaaleihin ja materiaalivalintoihin. Suunnitelmassa on mukana esimerkiksi saviseinä, jolla on ilmaa puhdistavia vaikutuksia. Teosluonnoksia pyydettiin kaikkiaan viideltä alueen taiteilijalta. Taideteoksen toivottiin tuovan esille alueen uniikkia geologiaa sekä huomioivan lukiorakennuksen käyttäjät.

Riikka Keränen on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta kuvanveiston osastolta vuonna 2010. Työskentelynsä kautta hän pohtii ihmisen ja muiden eliöiden suhdetta aikaan ja ympäröivään maailmaan. Keränen on myös yksi Kainuun uuden sairaalan taiteilijoista ja viimeisin hänen teoksistaan rakentuu parhaillaan Kajaanissa.