Uutiset22.12.2020
Havainnekuva Lamminrahkan koulukeskuksesta

Lamminrahkan yhtenäiskoulun taiteilijahaun toisen vaiheen taiteilijat on valittu.

Kangasalan Lamminrahkan koulukeskuksen yhtenäiskouluun sijoitettavan taiteen haku toteutetaan kaksivaiheisena. Avoimeen portfoliohakuun saapui 124 portfoliota, joiden joukosta kutsukilpailuun valittiin taiteilijat Petri EskelinenNinni LuhtasaariTuula Närhinen sekä työryhmä Elin & Keino eli Heini Nieminen ja Sandra Nyberg.

Petri Eskelinen tunnetaan tilallisista puuveistoksistaan, joissa katsoja pääsee usein käyttämään liikkuvaa teosta. Ninni Luhtasaari on tunnettu muun muassa ainutlaatuisen vetoavista keraamisista hahmoistaan. Tuula Närhisen usein tutkimukselliset ja kekseliäät humoristiset teokset tuovan kilpailuun oman ainutlaatuisen otteensa, ja työryhmä Elin & Keinon syvällisen pohditut teokset ovat niittäneet kansainvälistä mainetta. Tekijät edustavat kiinnostavalla tavalla suomalaista nykytaidetta sen eri muodoissa, kukin omalla raikkaalla tavallaan.

Valitut taiteilijat tulevat seuraavan kolmen kuukauden aikana luonnostelemaan kyseiseen kohteeseen suunnitellut, uudet teokset. Teosluonnokset palautetaan Suomen Taiteilijaseuran sääntöjen mukaisesti anonyymisti, ja voittaja valitaan saapuneista luonnoksista maaliskuussa 2021.