Uutiset3.9.2021
Kuvassa höyhentä ja lentävää joutsensa esittävä taideteos tummanruskealla seinällä.
Pertti Kukkonen: Höyhen, 2018. Lohjan sairaalan psykiatrian uudisrakennus. Kuva Pertti Kukkonen

Rakennustieto on julkaissut päivitetyn ohjekortin RT 103380 Taide Rakennushankkeessa. Ohjekortissa käsitellään taidehankkeiden toteuttamista osana rakennushanketta.

Päivitetty ohje sisältää perustiedot taiteen hankinta- ja rahoitustavoista, taiteen kytkemisestä rakentamisprosesseihin, hankesuunnittelusta sekä teoksen luovutuksesta ja ylläpidosta. Ohjeessa kuvataan osapuolten rooleja ja tehtäviä sekä taidehankkeiden suunnittelun ja toteutuksen käytännön vaatimuksia.

Ohjeen tavoitteena on palvella kaikkia hankkeissa mukana olevia tahoja ja sitä voidaan soveltaa sekä talonrakennus- että infrarakennushankkeisiin.

Ohjekortin on laatinut työryhmä, jäseninään Asmo Jaaksi (JKKM Arkkitehdit Oy), Niklas Lähteenmäki (Hämeenlinnan kaupunki), Mari Kemppinen (Taiteen edistämiskeskus), Maritta Koivisto (Rakennusteollisuus RT ry), Seija Tulonen (Vantaan kaupunki), Tiina Veräjänkorva (Suomen Kuvanveistäjäliitto) sekä Petri Neuvonen ja Seppo Niiranen (Rakennustietosäätiö RTS). Lisäksi työryhmää on asiantuntijana avustanut Aura Lehtonen Suomen Taiteilijaseurasta.

RT 103380 Taide Rakennushankkeessa -ohjekortti on julkaistu RT tietoväylässä.

Ohjekortti liittyy Rakennustiedon ylläpitämään Taide rakentamisessa -sivustoon, joka auttaa mm. rakennushankkeisiin ryhtyviä löytämään taidehankkeille toteuttajia, ja on osa ESR-hanketta Ratkaisumalleja taiteen yhdistämiseksi rakentamiseen.