Uutiset15.2.2022

Kajaanin kaupunginvaltuusto teki 14.2.2022 päätöksen ottaa käyttöön prosenttiperiaatteen. Aikaisemmin Kajaanissa on toteutettu prosenttitaiteen periaatteella Kainuun uuden sairaalan rakentaminen, mutta nyt kaupunki suunnittelee prosenttiperiaatteen laajempaa käyttöönottoa prosenttitaiteen Kajaanin mallin avulla.

Keväällä 2022 tehdään valmistelu prosenttitaiteen Kajaanin mallista, jossa tarkennetaan käytännön kysymyksiä liittyen prosenttiperiaatteen käyttöönottoon. Mallissa määritellään, millaisiin kohteisiin, millaisilla kustannuksilla ja minkälaisina toteutuksina prosenttitaidetta hankitaan.

Prosenttitaiteen Kajaanin mallissa kaupungin rakennushankkeiden budjeteista varataan vähintään 1 % ensisijaisesti paikalliseen taiteeseen. Tavoitteena on kehittää kaupungin viihtyisyyttä taiteen avulla, edistää taiteilijoiden työllistymismahdollisuuksia ja tarjota alueen asukkaille taide-elämyksiä.

Kajaaniin tehtävän prosenttitaiteen toivotaan myös olevan sidoksissa kulloiseenkin rakennushankkeeseen. Alustavien suunnitelmien mukaan prosenttitaidetta voitaisiin hankkia kaikilta taiteen aloilta, jolloin Kajaanin mallissa voitaisiin kuvataiteen lisäksi toteuttaa esimerkiksi musiikkia, teatteria, erilaisia yhteisötaiteen muotoja, performanssitaidetta, videoinstallaatioita tai tapahtumia. Ensisijaisesti mallin avulla halutaan tukea vapaan kentän toimijoita, mutta sitä voitaisiin soveltaa toteutettavaksi myös yhteistyönä paikallisten julkisesti tuettujen taide- ja kulttuurilaitosten kanssa.

”Prosenttiperiaatteen Kajaanin mallissa kulttuuria ei pidettäisi enää erillisenä saarekkeena, tai pelkkänä välttämättömänä menoeränä, vaan kaupunkipolitiikan sykkivänä sydämenä. Kajaanissa on kokoonsa nähden vireä ja laadukas vapaan taiteen ammattikenttä, joka huomioidaan jatkuvasti muualla Suomessa ja myös kansainvälisesti. Kaupungin on jo korkea aika alkaa hyödyntää tätä seikkaa toiminnassaan laajammin.”, valtuustoaloitteen tehnyt viime kauden kaupunginvaltuutettu Panu Huotari summaa.

Prosenttitaiteeseen ja hankintoihin liittyvässä päätöksenteossa kaupunki hyödyntäisi kunkin rakennushankkeen valmistelun yhteydessä erikseen koottavaa valitsijaryhmää. Valitsijaryhmissä tulisi olla edustajia ympäristöteknisestä ja sivistyslautakunnasta, kaupungin kulttuurilaitoksista ja taidealojen asiantuntijoista, sekä rakennushankkeesta.

"Prosenttitaiteen Kajaanin mallin valmistelussa olisi hyvä käyttää asiantuntija-apuna myös paikallisia vapaan kentän taiteilijoita ja taideyhteisöjä, jotta malli hyödyttäisi taiteilijoiden työolosuhteita ja samalla tehtävän taiteen laatua ja vaikuttavuutta parhaalla mahdollisella tavalla tulevissa prosenttitaidehankkeissa", Huotari lisää.

Prosenttitaiteen Kajaanin malli on tarkoitus ottaa käyttöön ajalle 2022-2026, minkä jälkeen mallia kehitetään saatujen kokemusten pohjalta.