Uutiset28.5.2020
Taiteilija Jussi Goman istuu työhuoneellaan. Taustalla punasävyinen maalaus.
Taiteilija Jussi Goman työhuoneellaan. Kuva: Teo Cederqvist

Riihimäellä avattiin maaliskuun lopulla avoin taiteilijahaku, jossa etsittiin kuvataiteilijaa toteuttamaan teoskokonaisuus Oravankadun kiertoliittymään. Taideteoksen toteuttajaksi valittiin Jussi Goman.

Riihimäen Oravankadun kiertoliittymän taiteilijahakuun osallistui määräaikaan mennessä 78 taiteilijaa. Kiertoliittymän teoskokonaisuuden toteuttajaksi valittiin kuvataiteilija Jussi Goman. Riihimäen kaupungin julkisen taiteen hankinnoista vastaava taidetyöryhmä piti hakemusten tasoa korkeana ja monipuolisena. Taidetyöryhmä teki lopullisen taiteilijavalinnan taideasiantuntijoista koostuvan juryn esityksen pohjalta. Juryyn kuuluivat edustajat Riihimäen museopalveluista, kulttuuripalveluista sekä julkisen taiteen asiantuntija.

Taidetyöryhmän näkemys taiteilijavalintaa tehdessä oli, että tulevan teoksen tulisi sopia liikenneympäristöön, näkyä junamatkustajille, erottua ympäristöstään ja olla hahmotettava myös liikkeessä. Myös taiteilijan ammattimaisuuteen, tilalliseen hahmotuskykyyn, sommitteluun sekä värien ja materiaalien käyttöön kiinnitettiin huomiota. Jury piti Gomanin teosten rohkeista, näyttävistä väriyhdistelmistä sekä siitä, että taiteilijan teokset soveltuvat hyvin tarkasteltavaksi ulkotilassa eri valaistusolosuhteissa ja eri vuodenaikoina.

Taidetyöryhmä on ehdottanut taideteoksen sijoituspaikoiksi suurikokoista meluseinää ja kiertoliittymän keskustaa. Työ alkaa taiteilijan kanssa kesän aikana kohteeseen tutustumisella ja luonnostilauksella.

Riihimäellä julkisen taiteen toteutusta ohjataan kaupungin strategian mukaisesti julkisen taiteen periaatteilla, jotka kaupunginhallitus hyväksyi maaliskuussa.