Uutiset4.6.2020

Taiteen edistämiskeskus myönsi puoli miljoonaa euroa uusille prosenttiperiaatteen mukaisille taidehankkeille. Taiken tuella hankitaan julkista taidetta muun muassa sairaaloihin, kouluihin ja alikulkutunneleihin eri puolilla maata.

Taiteen edistämiskeskus on jakanut yhteensä 500 000 euroa tukea uusille prosenttitaidehankkeille. Tänä vuonna Prosentti rakennuskustannuksista taiteeseen -erityisavustushakemuksia saapui yhteensä 27, joista 14 sai rahoitusta. Valtaosa avustuksista kohdistuu uusien taideteosten tuotantokustannuksiin. Avustuksia myönnettiin myös taideohjelmien asiantuntijakuluihin ja taidekilpailujen järjestämiseen. Taiken rahoituksella voi kattaa enintään puolet taiteeseen kohdistuvista kustannuksista.

“Julkinen taide toteuttaa yhdellä iskulla monta Taiteen edistämiskeskuksen tavoitetta. Sillä luodaan laadukasta rakennettua ympäristöä, tuetaan ammattilaisten työllistymistä ja tuodaan taide osaksi ihmisten arkea. Prosenttiperiaate on keskeinen tapa vahvistaa julkisen taiteen rakenteita”, sanoo Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Paula Tuovinen.

Rahoitusta saaneet hankkeet sijoittuvat kahdeksaan eri maakuntaan. Hakemuksissa näkyi lisääntynyt kiinnostus valotaiteen ja mediataiteen mahdollisuuksiin julkisessa ympäristössä. Valotaidehankkeisiin jaettiin neljä avustusta.

Prosenttiperiaatteen valtionavustukset ovat osa Taiteen edistämiskeskuksen Julkisen taiteen asiantuntijapalvelujen toimintaa. Avustukset vastaavat hallitusohjelman kirjausta rakentamisen prosenttiperiaatteen edistämisestä. Prosenttiperiaateavustuksia on jaettu vuodesta 2014 lähtien, ja Taiken rahoittamana on käynnistetty yhteensä jo lähes sata uutta taidehankintaa eri puolilla Suomea.
 

Erityisavustukset “Prosentti rakennuskustannuksista taiteeseen” -hankkeille:

Iisalmen kaupunki, 50 000 €
Uuden uimahallin prosenttitaiteen hankkimiseen

Imatran kaupunki, 30 000 €
Puurakenteisen koulukeskuksen prosenttitaidehankkeen kustannuksiin

Kaarinan kaupunki,  50 000 €
Hovirinnan koulutalon ja pihan taidehankintoihin

Kanta-Hämeen Sairaanhoitopiirin Kuntayhtymä, Hämeenlinna, 30 000 €
Multimediataiteen toteuttamiseen Hämeenlinnan Ahveniston sairaalan lasten yksikön hoitotiloihin

Kiinteistö Oy Kaapelitalo, Helsinki, 50 000 €
Tanssin taloon hankittavan valoteoksen kilpailun ja teoksen kustannuksiin

Kuopion kaupunki, 30 000 €
Kuopion museon peruskorjauksen ja lisärakennuksen taidehankinnan kustannuksiin

Lohjan kaupunki,  40 000 €
Taideohjelman ja taidekilpailun kustannuksiin

Porin kaupunki, 30 000 €
Alikulkutunnelin valotaiteen kustannuksiin

Pudasjärven kaupunki, 50 000 €
Pudasjärven Hyvän Olon Keskuksen uudisrakennuksen julkisen taiteen hankintoihin

Riihimäen kaupunki, 40 000 €
Riihimäen asematunnelin perusparannuksen taidehankinnan kustannuksiin

Satakunnan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Pori, 40 000 €
Satasairaala uudistuu -hankkeen psykiatrian uudisrakennuksen taidehankintoihin

Turun kaupunki, 20 000 €
Turun Tommilankadun päiväkodin prosenttitaidehankkeen toteuttamiseen ja avoimen taidekilpailun järjestämiseen

Vantaan kaupunki, 25 000 €
Aviapolis ja taide -suunnitelman asiantuntijatyön kustannuksiin

Varkauden kaupunki, 15000 €
Varkauden kaupungin uuden Terveyskampuksen ulkotaideteoksen kustannuksiin