Uutiset7.3.2017

Taiteen prosenttiperiaate on ollut Taiteen edistämiskeskuksen eli Taiken erityisenä kehityskohteena 2014 alkaen. Taike on tiivistänyt prosenttiperiaateohjelman tulokset väliraporttiin Taiteen edistämiskeskus prosenttiperiaatteen asialla.

Kehittämisohjelmassa on vuosina 2014–2016 työskennellyt eri aikoina ja erimittaisissa tehtävissä yksitoista läänintaiteilijaa. Ohjelmassa on käynnistetty uusia prosenttiperiaatteen mukaisia hankkeita, opastettu tilaajia ja taiteilijoita sekä laajasti kehitetty taiteen hankintaprosesseihin liittyvää välittäjäosaamista. Oleelliset tavoitteet ovat olleet uusien hankkeiden käynnistäminen, prosenttiperiaatteen mukaisen toiminnan laadun vahvistaminen ja uusien sidosryhmien innostaminen ja sitouttaminen.

Läänintaiteilijoiden työpanoksella on käynnistetty 26 taidehanketta, jotka ovat tähän mennessä työllistäneet yhteensä yli 90 taiteilijaa. Osa hankkeista on miljoonaluokan investointeja, joiden uusia tuloksia näkyy vielä vuosien kuluessa.

Prosenttiperiaatteen kehittämisohjelman osana on myönnetty valtionavustuksia uusille taidekohteille. Taike on kolmen vuoden aikana ollut avustuksilla rahoittamassa yhteensä 40 hanketta. Kaikkiaan ohjelmatyöllä on saatu kolmen vuoden aikana aikaan 5,5–6 miljoonan euron investoinnit taiteeseen osana rakennushankkeita.

Kehittämisohjelma on ollut Taiteen edistämiskeskuksen kehittämisohjelmien pilotti.  Kehittämisohjelma on määräaikainen ja päättyy vuonna 2018.

Lue koko väliraportti Taiken sivuilta.