Uutiset24.10.2022
Kuva: Frei Zimmer Oy

Aviapoliksen taiteen yleissuunnitelmalla tavoitellaan katutilaa, joka tarjoaa kiinnostavaa katseltavaa 20 metrin välein. Taiteella halutaan myös tukea yhteisöllisyyden muodostumista alueelle.

Vantaan Aviapoliksen suuralueelle on laadittu taiteen yleissuunnitelma. Suunnitelma luo suuntaviivat ja raamit kehittyvän alueen julkiselle taiteelle. Osana taidesuunnitelmaa toteutettiin myös Taidepilotti-hanke, jossa neljä taiteilijaa visioivat alueen tulevaa taidetta.

Vantaan Aviapolis kehittyy tulevina vuosina nopeasti logistiikkapainotteisesta alueesta viihtyisäksi, vehreäksi, käveltäväksi ja pyöräiltäväksi keskukseksi ja asuinalueeksi. Visiona on kehittää alueesta kansainvälinen asuin- ja työpaikkakaupunginosa, jossa taide on läsnä. Aviapoliksen taiteen yleissuunnitelma on laadittu toteuttamaan tätä visiota.

Taiteen yleissuunnitelmalla jäsennetään kehittyvää ja kansainvälistyvää Aviapoliksen aluetta taiteen keinoin sekä pyritään luomaan kaupunkikeskustoja, joissa taide ja kulttuuri puhuttelevat eri kulttuureista tulevia toimijoita ja asukkaita. Suunnitelman tavoitteena on myös, että taide tukisi Aviapoliksen eri alueiden imagojen kehittymistä ja kaupunkilaisten osallistamista sekä yhteisöllisyyden muodostumista kehittyville alueille.
 

Kiinnostavuuden kehä

Taiteen yleissuunnitelmassa on määritelty Aviapoliksen taiteen kolme tavoitetasoa ja taiteen painopisteet. Suunnitelman tavoitetasoihin sisältyy esimerkiksi kansainvälisiä maamerkkimäisiä WAU-teoksia sekä osallistamisen kautta tuotettua taidetta. Taiteen painopisteissä puolestaan korostuvat muun muassa taiteen rooli osana kevyen liikenteen kulkureittejä, pysäköintihallien elävöittämiseen panostaminen ja Aviapoliksen eri alueiden erityispiirteiden korostaminen taiteen avulla.

Taiteen yleissuunnitelmassa huomioidaan yhtenä keskeisenä ajatuksena kiinnostavuuden kehän periaate, jossa katutila tarjoaa jotain kiinnostavaa, ”kivaa ja kaunista” katseltavaa 20 metrin välein.

 

Taidepilotissa taiteilijat visioivat Aviapoliksen taidetta

Osana taiteen yleissuunnitelmaa toteutettiin Taidepilotti-hanke, jossa neljä portfoliohaulla valittua taiteilijaa visioivat tulevaa taidetta Aviapoliksen eri alueille. Valitut taiteilijat olivat Jasmin Anoschkin, Tapio Haapala, Anssi Kasitonni ja Timo Wright. Taidepilotissa taiteilijat saivat mahdollisuuden ideoida Aviapoliksen tulevaa taidetta ilman konkretian ja budjetin asettamia raameja. 
 

taideluonnoksia Anssi Kasitonnilta
Anssi Kasitonni ehdottaa luonnoksessaan kolmea esimerkkiteoskokonaisuutta: ”Huberila Pump Track”, ”George, Paul, Ringo ja John lennonjohtotornit” sekä ”Kiintopiste”.

 

Taiteen yleissuunnitelman on laatinut Frei Zimmer Oy ja sitä on tehty yhteistyössä Vantaan kaupungin monialaisen ja poikkihallinnollisen ohjausryhmän kanssa. Hanketta koordinoi Vantaan taidemuseo Artsi. Kaupunkilaiset osallistuivat taidesuunnitelman toteutukseen vastaamalla verkkokyselyyn.
 

Tutustu suunnitelmaan kokonaisuudessaan Vantaan taidemuseo Artsin verkkosivuilla: https://www.artsimuseo.com/julkinen-taide/aviapolis/yleissuunnitelma